Hybridiaani

#85 Risto Jokinen

Koulutusohjelma: Molecular Biotechnology and Diagnostics, 5. vuosi

Opiskelen viidettä vuotta biokemian laitoksella ja siinä ajassa on tullut oltua mukana monessa. Tällä hetkellä toimin ainejärjestöni Turun Yliopiston Kemistien puheenjohtajana toista kautta. Olen toiminut Tykryn hallituksessa neljä vuotta sekä HybridiSpeksin hallituksessa kaksi vuotta. TYY-kokemusta minulta löytyy jo yksi kaksivuotiskausi TYYn edustajistosta Hybrdiaanin varsinaisena edustajana ja olen toiminut huhtikuusta asti ryhmämme varapuheenjohtajana. Näiden lisäksi olen toiminut biokemian laitoksen koulutuksenkehittämistyöryhmässä vuodesta 2015 asti.

Haluan jatkaa edustajistossa, koska koen minulla olevan vielä paljon annettavaa ylioppilaskunnalleni. Minulla on runsaasti kokemusta järjestöistä, edunvalvonnasta, kuin itse TYYstäkin. Seison kaikkien Hybridiaanin vaaliteemojen takana ja minulle erittäin tärkeitä asioita ovat järjestöjen ja opiskelijakulttuurin tukeminen sekä edunvalvonnan ja palautejärjestelmien kehittäminen. Haluaisin myös olla pitämässä yllä Hybridiaanin jatkuvuutta ja olla mukana tukemassa tuoreita edaattoreitamme.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*